Osallistava ympäristötaide

Täältä löydät osallistavan ympäristötaiteen menetelmiä.

Posiolla pidettiin keväällä 2019 yhteisöllisiä mosaiikkityöpajoja, joissa
tehtiin yhdessä mosaiikkitekniikalla taidelinnunpönttöjä, kukka- ja roska-astioita sekä penkkejä Posion taajaman kaunistukseksi.

Hyvän mielen paikat -hankkeen toiminnallisella loppukiertueella syksyllä 2018 tehtiin Pudasjärven torille yhteistoiminnallisesti Jätkänshakki-peli: Pelilauta maalattiin asfalttiin ja nappulat veistettiin puusta. Lopuksi pelattiin haastepeli.

Kyyjärven penkkikahvilaviikolla keväällä 2018 kuntalaiset saivat kertoa lempipaikkojaan ja kehittämisideoitaan. Satama nousi yhdeksi lempipaikaksi ja sinne liittyi eräs toive. Tähän toiveeseen MSL tarttui Kyyjärven Markkinaviikolla heinäkuussa 2018. Teko oli osa Kyyjärven yhteisöllisyysohjelmaa, jossa kuultiin kuntalaisia ja otettiin heidät mukaan tekemään tekoja yhteiseksi hyväksi.


Kyyjärvellä tehtiin kuntastrategiaa näkyväksi myös yhteisötaiteen keinoin. Pajukot ja risukot raivattiin ja niistä tehtiin taidetta kaikkien ihailtavaksi.